Media on maailma, joka on jatkuvassa murroksessa. Ehkäpä juuri nyt elämme varsin rajua taitekohtaa, kun sähköinen viestintä ja elektroniikkatekniikan välineet vääntävät rakenteita uuteen kuosiin. On aihetta poimia muutamia hyviä uutisia, jotka osoittavat, että parempaan ollaan menossa.

Ensinnäkin on myönteistä, että kaupallinen televisiotoiminta etenee. Se tuo riippumatonta ja tervettä vaihtoehtoa Euroopassa dominoivien valtiollisten tv-yhtiöiden harjoittamaan sensuuri- ja progandapainotteiseen tiedonvälitykseen. MTV3:n myynti isolle ulkomaiselle yhtiölle merkitsee, että kaupallinen toiminta voi yhä ponneekkaammin elää poliittisen television raikkaana vaihtoehtona. Se on hyvä uutinen.

Toinen uutinen oli, että ruotsalaisten alullepanema maksutelevisio Canal+ on päässyt todella tuottoisaksi. Yhtiön myynti vieläkin suuremmalle SBS-ketjulle varmistaa, että tulemme näkemään hyviä ohjelmia maksullisella kanavalla. Samalla se osoittaa, että digi-tv voi olla taloudellisesti kannattavaa, mikä kääntää Yleisradion harjoittamat toimet kummallisiksi, kun Yle vain haaskaa rahaa digi-tv:hen. Myönteistä oli sekin, että Canalille siirtynevät myös jääkiekon SM-liigan ottelut, koska se tuo lisää matseja telkkariin, laadukkaampia selostajia ja katsojalle viihdettä. Hyvästä voi maksaa.

Kun kilpailu tuo ihmisille avoimen talouden vaihtoehtoja, maailmassa on silloin aina toivoa jäljellä. Itse koin miellyttävän elämyksen viikolla kun katsoin elokuvateatterissa vuonna 2003 valmistuneen filmin ”Luther”. Siinäkin itse asiassa oli olennaista havaita, että suuri länsimainen talous ja luterilainen uskonto eivät syntyneet varsinaisesti Martin Lutherin ansiosta. Saksassa oli tuolloin kriittisiä munkkeja paljon muitakin. Luterilaisten vallankumous, joka ulottui rajuimmin talouteen, sai alkunsa Gutenbergin kirjanpainamisen keksimisestä. Luther pääsi käsiksi kirjapainoon, joka syöksi hänen sanomaansa kansan kielellä ympäri Saksaa. Se mursi roomalaisten vallan. Siitä lähtien maailmaa ovat hallineet ne, jotka hallitsevat joukkotiedotusta, ja osaavat käyttää sitä. Minulle oli hyvä uutinen tajuta jälleen kerran vanha asia: vapaa tiedonvälitys on kehityksen moottori.