Kim Nyberg
Kim Nyberg

Maailman johtaviin viestintätoimistoketjuihin kuuluva Hill & Knowlton on tänään ilmoittanut ostaneensa 51 prosentin osake-enemmistön tanskalaisesta viestintätoimistosta ABC Public Relations A/S:stä. Hill & Knowltonilla on toimistot Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Tanskan-toimisto jatkaa toimintaansa yrityskaupan jälkeen nimellä ABC Hill & Knowlton.

“Olimme pitkään kiinnostuneita hankkimaan osuuden ABC:stä”, sanoo Hill & Knowltonin Pohjois- ja Itä-Euroopan toiminnoista vastaava ja neuvotteluja vetänyt johtaja Kim Nyberg. “Jo vuosien ajan ABC on osoittanut kykenevänsä tekemään tuloksellista asiakastyötä. Sen lisäksi se on yrityksenä hyvin johdettu. Yrityskauppa auttaa meitä vahvistamaan asemaamme Pohjoismaiden markkinoilla sekä strategisesti että liiketoiminnallisesti. Hill & Knowlton on kaupan jälkeen yksi niistä harvoista viestintätoimistoista, joilla on todellista tarjontaa jokaisessa Pohjoismaassa.”

ABC Public Relations A/S on toiminut Kööpenhaminassa 17 vuotta ja on yksi Tanskan vanhimmista ja arvostetuimmista viestintätoimistoista. Erikoisosaamista on kertynyt terveydenhuollon, teknologian ja sijoittajaviestinnän alueilta. Heidän asiakkuuksiinsa lukeutuvat muun muassa Jabra (GN Netcom), GlaxoSmithKline, Unilever, Tiscali ja MSD. Hill & Knowlton ja ABC Public Relations A/S ovat toimineet yhteistyössä heinäkuusta 2003.

ABC Hill & Knowltonin toimitusjohtaja Jens M. Kofoed on tyytyväinen voidessaan tarjota asiakkailleen lisää kansainvälisen viestinnän mahdollisuuksia. Kofoedin mukaan heidän tanskalaisilla asiakkaillaan on entistä enemmän tarvetta kehittää ja toteuttaa viestintätoimenpiteitä ympäri maailmaa niin, että hallinnointi pysyy kotimaassa.

“Asemamme vahvistuu, kun voimme tarjota tanskalaisille yrityksille mahdollisuuksia viestintään kansainvälisessä mittakaavassa. Yhdistyminen suurempaan kokonaisuuteen on joka tapauksessa väistämätöntä kasvun kannalta. Nyt voimme päästä tavoitteisiimme nopeammin”, Kofoed kertoo.

Hill & Knowlton

Hill & Knowlton on kansainvälinen viestinnän konsulttiyritys, joka tarjoaa viestintäpalveluita sekä paikallisille että maailmanlaajuisille asiakkaille. H&K on osa WPP-konsernia, ja sen pääkonttori on New Yorkissa. H&K:lla on 71 toimistoa yhteensä 37 maassa sekä kattava yhteistyöverkosto. H&K on toiminut Suomessa vuodesta 1990. Hill & Knowlton Finland sijaitsee Helsingin Lauttasaaressa ja työllistää 32 viestinnän ammattilaista.

ABC Hill & Knowlton

ABC on perustettu vuonna 1987, ja nykyään se on yksi Tanskan johtavista viestintätoimistoista. ABC:n noin 30 asiakkaan toimialoja ovat muun muassa terveydenhuolto, informaatioteknologia, sijoittaminen ja elintarviketeollisuus. ABC Hill & Knowltonin omistajina on Hill & Knowltonin lisäksi osakasryhmä, johon kuuluvat Søren M. Kofoed, Jens M. Kofoed, Claus Jense ja Leif Hindsted.