Liikunta on teemana YLEn kanavilla 2005. Teemavuosi kuuluu ja näkyy YLEn suomenkielisissä ja ruotsinkielisissä radio- ja tv-
ohjelmistoissa, tarjontaa on lastenohjelmista senioriohjelmiin ja
nuortenohjelmista tiedeohjelmiin.

Tasavallan presidentti Tarja Halonen on Suomi liikkeelle! -kampanjan suojelija ja hän osallistuu myös syksyllä lähetettävään Syke sytyttää -ohjelmamasarjaan.

Lähtökohtana teemavuodelle on hyvinvoinnin ja liikunnan selvä yhteys.

Haluamme kannustaa jokaista “sohvaperunasta puikulaksi” vuoden 2005 ajan. Teemme voitavamme tv- ja radiokanavillamme, että mahdollisimman moni suomalainen innostuisi arkiliikunnasta pysyvästi. Vuosi 2005 on myös YK:n liikunnan ja liikuntakasvatuksen teemavuosi, tv-toiminnan johtaja Olli-Pekka Heinonen sanoo.

Ensimmäisenä Suomi liikkeelle! – ohjelmasarjana aloittaa nuorten
urheiluohjelma Hiki. Hiki nähdään keskiviikkoisin 9.2. alkaen TV2:lla. Hiki on liikuntaan ja urheiluun keskittyvä makasiiniohjelma, jossa tavataan keskiviikkoisin urheilijoita, poppareita ja muita innokkaita hikoilijoita.

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaisista vain kolmasosa liikkuu riittävästi TNS Gallupin tutkimuksen mukaan yli kaksi miljoonaa suomalaista harrastaa viikoittain muuta kuntoilua kuin kävelyä tai pyöräilyä kodin ulkopuolella. Kuva liikunnan harrastamisen aktiivisuudesta muuttuu hieman kun kysytään, millä intensiteetillä liikuntaa on edellisen viikon aikana harrastettu. Liikuntaa harrastaneista kolmannes (34 %) ilmoittaa liikunnan olleen kevyttä, ei juurikaan hengästymistä.

Terveyden kannalta riittävästi liikuntaa harrastaa vain 1,3 miljonaa suomalaista. Naisista suurempi osa kuin miehistä liikkuu terveyden kannalta riittävästi. Iän mukaan erottuvat 15-24-vuotiaat ja yli 65-vuotiaat, joista kesmimäärin useampi harrastaa kuntoilua riittävässä määrin. Kaikkein eniten riittämättömästi liikkuvia on keski-ikäisten 35-49 vuotiaiden parissa. Peräti 68 % suomalaisista arvioi kuitenkin itse liikkuvansa oman hyvinvointinsa kannalta riittävästi.

TNS Gallup Oy on toteuttanut tutkimuksen puhelinhaastatteluina 17.- 21.1.2005. Tutkimus on toteutettu SLU:n ja YLEn toimeksiannosta. Tämä tutkimus ja lisätietoja Suomi Liikkeelle! -projektista on saatavana teemavuoden nettiportaalista: www.yle.fi/suomiliikkeelle.