Päätoimittajat ovat varsin tyytyväisiä Tarja Halosen toimintaan presidenttinä. Kouluarvosanoilla Halonen saa keskiarvoksi 8,3, mikä on hyvä tasoaa. Mutta päätoimittajat eivät selvästikään anna hänelle varauksettomasti jatkoaikaa. Media seuraa yleensä lähempää politiikan arkea kuin tavallinen kansa, joten jotain Halosen todellisessa toiminnassa on sellaista, joka saa mediajohtajat varpailleen. Kieliikö heikko kannatus ja epävarmuus jatkoajan myöntämisestä siitä, että myös Halosen julkinen imago tulee rapisemaan päivä päivältä. Tähän saakka häntä on käsitelty silkkihansikkain ja myötäsukaan. Mutta toisaalta media ei ole ennenkään presidenttiä valinnut, vaikka Paavo Väyrynen niin väittääkin.
Tarja Halosella on myös tukijoita päätoimittajien keskuudessa, noin 40 prosenttia eli saman verran kuin suoria kannattajia. Tästä on itse asiassa hyvä ponnistaa. Tarja Halonen on taitava julkisuuden hyväksikäyttäjä. Hän tietää ja osaa, millä tempuilla kansaan vaikutetaan. Hänen aseitaan ovat arkipäiväisyys ja tavanomaisuus sekä ennen muuta luonnollinen ja vapautunut esiintyminen televisiossa. Halonen pystyy menemään suoraan itse kansan eteen. Hän osaa vakuuttaa olemalla vain oma itsensä. Siinä eivät välttämättä median väännätykset enää paina. Toinen asia on, mitä puolia media jättää kertomatta. Jos Kekkosen kaikki munaukset olisi julkistettu suoraan heti kansalle, Kekkonen olisi pudonnut pelistä alkumetreillä. Usein salaaminen onkin suurempaa mediavaikuttamista kuin julkistaminen.
Päätoimittajien osoittama suuri kiinnostus Mediaviikon kyselyä kohtaan itse asiassa osoittaa, että presidenttipeli on käynnistynyt. Jos Halonen ei jatka, kuka on seuraaja. Tämä mietityttää. Päätoimittajilla ei ole tarjota selkeää ykkösvaihtoehtoa. Kaikki esiintuodut nimet ovat tuttuja ja kuluneita. Jopa vanha sotaratsu Harri Holkeri on nostettu esiin.
Kyselyn tuloksia voidaan ainakin pitää luotettavina, koska vastausprosentti on korkea, 82,5. Eikä se ole ihmekään, koska teettäväthän päätoimittajat itsekin kyselyitä, joista on tullut joukkoviestinnän arkipäivää ja osa mediaviihdettä. Todettakoon, että Mediaviikko kyselyn teettäjänä ei ole saanut tietoonsa, mitä kukin päätoimittaja on vastannut kyselyyn.
Paavo Vasala
päätoimittaja
Mediaviikko.fi