Kerran viikossa ilmestyneen Lounais-Lapin jakelu on ollut 37.000. Lounais-Lapin palveluksessa on ollut Asiakastieto Oy:n mukaan vuonna 2003 yhdeksän henkilöä. Liikevaihto oli 31.1.2004 päättyneellä tilikaudella 918.000 euroa ja lehden tilikauden tulos oli 34.400 euroa. Liikevoittoprosentti oli 5,5 (8,0 % alalla keskimäärin). Käyttökate oli 6,2 % ja (alalla keskimäärin 10,5 %). Omavaraisuusaste oli 39,6 prosenttia eli sama kuin alalla keskimäärin.
Lounais-Lapin on ostanut joulukuun puolessa välissä Kalevaan kuuluva Forum24 Oy. Lounais-Lapin omistivat toimitusjohtaja Matti Koskenranta, päätoimittaja Kimmo Arstio ja kaksi hänen poikaansa. Lehti on perustettu vuonna 1962. Pohjolan Sanomat osti lehden Lapin Kansalta vuonna 1991, jolloin lehti lopetettiin. Vuonna 1992 lehden henkilökunta pystytti lehden uudelleen.
Pohjolan Sanomat on Kemissä ilmestyvä seitsenpäiväinen sanomalehti, jonka levikki on 22.415. Liikevaihto on 10 miljoonaa euroa ja henkilökuntamäärä on 70.