SOK:n rekisteröimä Presso
SOK:n rekisteröimä Presso
Kauppalehti hakee tavaramerkkiä myös Pressolle
Kauppalehti hakee tavaramerkkiä myös Pressolle

Kauppalehti on kuitenkin jättänyt Patentti- ja rekisterihallitukseen oman tavaramerkkihakemuksensa Presso-nimestä 1.6.2004. Hakemus on edelleen vireillä. SOK on sen sijaan rekisteröinyt nimen 15.2.2000 ja edelleen Presso-logon 15.5.2001. Rekisteröinti on voimassa vuoteen 2010 saakka.

SOK ilmoittaa, että Presso tarjoaa kahvilaelämyksiä Prismojen, Sokosten ja kauppakeskusten asiakkaille. Pressoja löytyy Sokoksista ja Prismoista pitkin Suomen karttaa, Uudenmaan läänistä Oulun läänin pohjoisosiin.

Millainen tavaramerkki voi olla?

Patentti- ja rekisterihallituksen mukaan tavaramerkki on tunnus, jonka avulla voidaan erottaa elinkeinotoiminnassa liikkeeseen lasketut tavarat tai palvelut toisten tavaroista tai palveluista. Tavaramerkki voi olla mikä tahansa merkki, joka voidaan esittää graafisesti. Yleisimmin tavaramerkki on sanamerkki. Siinä voi olla yksi tai useampia sanoja.