Yhdysvalloissa heinäkuussa 2004 ensi-iltansa saanut HBO:n Entourage on yksi kauden kohutuimmista sarjoista. Sarja alkaa CANAL+:lla ensi vuoden aikana. Mark Wahlbergin ja Doug Ellinin sarja on ehdokkaana Parhaan komediasarjan kategoriassa ja myös Jeremy Piven on saanut sivuosaehdokkuuden roolistaan hyperaktiivisena Arina, sarjan tähden Vincen (Adrian Grenier) agenttina. Entourage kertoo Vincen palavasta halusta päästä arvostetuimpien tähtinäyttelijöiden kaartiin ja hänen pyrkimyksistään pysyä selväjärkisenä lapsuudenystäviensä avulla. Ystäviä näyttelevät Kevin Connolly, Kevin Dillon ja Jerry Ferrara.

Christine Lahti sai Parhaan naisnäyttelijän ehdokkuuden roolistaan sarjassa Jack & Bobby. Lahti näyttelee yksinhuoltajaäitiä, jonka toisesta pojasta tulee Yhdysvaltojen presidentti vuonna 2041. Sarja sai Suomen tv-ensi-iltansa joulukuun 1. päivänä CANAL+:lla.

Michael Chiklisillä on jo yksi Kultainen Maapallo ja hän on jälleen ehdolla roolistaan kovaotteisena poliisina sarjassa The Shield. CANAL+ toi sarjan Suomeen ja kolmannen tuotantokauden viimeinen jakso nähtiin marraskuun lopulla.

CANAL+:n Monk on aina ollut vahvoilla komediasarjoissa. Tony Shalhoub esittää etsivä Monkia ja hän on jo aiemmin saanut Kultainen Maapallo –palkinnon ja ollut kaksi kertaa ehdokkaana roolistaan. Vuosi sitten hän oli ehdolla Parhaaksi komediasarjan näyttelijäksi. Monkin kolmas tuotantokausi esitetään CANAL+:lla vuoden 2005 aikana.

Larry David on esittänyt itseään jo neljän kiitellyn tuotantokauden ajan sarjassa Jäitä hattuun. Viimeinen kausi esitettiin CANAL+:lla viime kesänä. Larry David sai nyt roolistaan kolmannen Kultainen Maapallo –ehdokkuuden.