Nuorison ääni – The Voice TV aloittaa tammikuussa juonnetut suomenkieliset musiikkilähetykset, kertoo SBS Finland Oy:n toimitusjohtaja Leena Ryynänen.”Olemme yllättyneitä saamastamme suosiosta, kun aloitimme lähetyksemme digi-TV:ssä vasta noin kuukausi sitten”, hän sanoo. MTV:n musiikkikanavan ilmoitusta Suomen lähetyksien aloittamisesta hän pitää täysin vastavetona SBS:lle. Kun MTV näki The Voicen suosion, MTV:n oli heti tehtävä nopea vastaisku, hän toteaa.

The Voice TV ohjelmat tekee nyt KissFM:n ja Radio Cityn musiikkitoimitukset. Tammikuussa alamme lähettää juonettua ohjelmaa 4-5 tuntia päivässä. Yhtiö on rakentanut Kaapelitehtaalle oman studionsa tätä varten. ”Investointi on merkittävä. En halua puhua summista tarkasti”, Leena Ryynänen pyörittelee.

Finpanelin tutkimuksessa The Voice keräsi viikolla 50 yhteensä 275.000 katsojaa. Päiväpeitto oli 10-24-vuotiaiden kohderyhmässä kaksi prosenttia. ”Mutta Finpaneli tehdään koko Suomen kansasta, ja me näymme digi-TV-talouksissa, joissa asuu noin yksi miljona ihmistä eli osuutemme on siis todella merkittävää jo nyt”, hän sanoo. Tämä tarkoittaisi, että digi-TV:n vastaavasta kohderyhmästä The Voice on saavuttanut heti noin kymmenen prosentin osuuden.

The Voice pyörittää sivuillaan leikkimielistä parisuhdetestiä tekstiviestipalveluna. ”Näitä SMS-viestejä tuli alkuvaiheessa heti noin 2000 päivässä”, Leena Ryynänen kertoo. Hän uskoo, että varsinainen mainosmyynti kanavalle tulee onnistumaan nyt hyvin.

Kanavalla soitettavasta musiikista noin 30 prosenttia on kotimaista musiikkia. Tulevaisuudessa sen osuutta on tarkoitus kasvattaa entisestään, kertoo SBS Finlandin musiikkipäällikkö Sami Virtanen.

Pohjoismainen kanavakonsepti- takana paljon rahaa

The Voice on kansainvälisen mediayhtiö SBS Broadcasting SA:n pohjoismainen kanavakonsepti, joka toteutetaan kaikissa maissa yhtenäisen formaatin mukaan. Tanska on jo saanut oman musiikkikanavansa elokuussa 2004. Loppuvuodesta vuorossa ovat vielä Ruotsi ja Norja.

The Voice näkyy digitaalisen kanavanippu C:n näkyvyysalueella. Maksutonta kanavaa voi katsella millä tahansa digiboxilla.

SBS Finland Oy on osa SBS Broadcasting SA:ta, jolla on TV- ja radiotoimintaa kymmenessä Euroopan maassa. SBS:n tunnetuimmat televisiokanavat ovat Kanal 5 Ruotsissa, TV Norge, Tanskan TV Danmark ja Kanal 5, Unkarin TV2, Belgian VT4 sekä Alankomaissa toimivat Veronica, Net5 ja SBS 6 – kanavat. Suomessa SBS:llä on nyt julkistettavan TV-kanavan lisäksi kolme puolivaltakunnallista radiokanavaa Kiss FM, Iskelmä ja Radio City, sekä neljä kaupunkiradiota; Radio 957, Radio Sata, Radio Jyväskylä ja Radio Mega. SBS Broadcasting SA:n liikevaihto oli 581,7 miljoonaa euroa vuonna 2003. Suomessa liikevaihtoa kertyi 14,3 miljoonaa euroa. SBS Finlandissa työskentelee 120 radio- ja tv-alan ammattilaista.