Sinebrychoff Oy:n mainossarja, jossa baaritunnelma tuodaan kotiin, voitti jo toisen kerran Kuukauden Parhaat Sekunnit –mainoskilpailun lyhyen ajan sisällä. Menun kanssa samaa sarjaa oleva Pokaus oli syyskuun paras mainos.

Raadin mielestä voittajamainos oli olutmainontaa, joka kolahtaa
vahvasti kohderyhmään. Naurut herahtavat äijämäiselle
baarimeiningille, ja myös kohderyhmään kuuluvat voivat nauraa
itselleen. Mainoksessa on tuote ja kaupallinen viesti ilman
mahtipontisuutta hienosti esillä. Raati kiitti myös mainoksen
castingia.

Mainokset on noteerattu korkealle myös Euroopassa. Pokaus sai
kultaa ja Menu pronssia yhdessä Euroopan suurimmista
mainoselokuvakilpailuista, Eurobestissä. Tuotepäällikkö
Teemu Tommila kertoo, että eurooppalainen raati kiitti mainosten ennakkoluulotonta otetta ja sitä, että ne iskevät sekä miehiin että naisiin.

– Minulla oli jo mainosten kuvausvaiheessa sellainen olo, että nyt
meni casting nappiin. Lisäksi spottien pohjana on selkeä ja vahva
idea, josta on varaa ammentaa, Tommila sanoo.

Marraskuun 2004 Kuukauden Parhaat Sekunnit –voitosta oli kilpailemassa 536 ensiesitettyä mainosta, joista raati valitsi shortlistalle 21 mainosta. Raatiin kuuluivat markkinointipäällikkö Petteri Kakkola Finnet Oy:stä, copywriter Mira Olsson BOB Helsinki Oy:stä, copywriter Mikko Huurre Evia Helsinki Oy:stä ja copywriter Mikko Martikainen Creator-Grey Oy:stä.

Kuukauden Parhaat Sekunnit -kilpailu täyttää tänä vuonna 10 vuotta. MTL:n ja MTV3:n yhdessä järjestämään tv-mainoskilpailuun osallistuvat kaikki MTV3-kanavalla ensiesityksensä saaneet tv-mainokset. Kilpailun raati koostuu mainonnan ammattilaisista ja raadin jäsenet vaihtuvat joka kuukausi. Voittaja saa palkinnoksi mainoselokuvalleen kolme esitystä MTV3-kanavalla parhaaseen katseluaikaan.

Mainoksen nimi:

Bar at home / Menu

Mainostaja:
Sinebrychoff Oy
tuotepäällikkö Patrik Holtari
tuotepäällikkö Teemu Tommila
markkinointipäällikkö Pekka Tennilä

Mainostoimisto:
Bob Helsinki Oy
Oski Granström
Pertti Pällijeff
Mikko Siukosaari
Pia Koivisto

Toimistotuottaja:
Copeland / Mary Lee Sjönell

Tuotantoyhtiö:
NEMI HB
ohjaaja Max Vitali
kuvaaja Crille Forsberg
tuottajat Nils Ljunggren ja Johan Lindström

Mediatoimisto:
MediaCom Oy
yhteysjohtaja Lea Lås
yhteyspäällikkö Piipa Pirhonen