Kaurismäen veljesten elokuvat ovat perinteisesti kuuluneet Forumin helmiin. Berliinin elokuvafestivaali järjestetään 10.–20.2.2005.
Brasileirinhon mukana Berliiniin matkustaa Mika Kaurismäen lisäksi ryhmä elokuvassa esiintyviä brasilialaisia muusikoita. Brasileirinho kertoo brasilialaisesta choro-musiikkityylistä, jota voidaan pitää ensimmäisenä brasilialaisena musiikkina ylipäänsä. Choro syntyi, kun muusikot 1800-luvun lopun Rio de Janeirossa päättivät yhdessä lopettaa säveltämisen ja soittamisen ”eurooppalaisella” tyylillä ja alkoivat ensi kertaa sekoittaa eurooppalaisia melodioita ja afro-rytmejä keskenään. Elokuva kertoo paitsi musiikin kehityksestä ja sen eri vivahteista myös ihmisistä – niin nuorista kuin vanhemmista – joille choro on intohimo ja keskeinen osa jokapäiväistä elämää.
Elokuvassa nähdään ja kuullaan brasilialaisia huippuartisteja, joihin kuuluvat mm. Trio Madeira Brasil, Paulo Moura, Yamandu, Guinga, Marcos Suzano, Elza Soares, Zeze Gonzaga, Ademilde Fonseca, Zé da Velha, Joel do Bandolim, Luciana Rabelo, Mauricio Garrilho ja Teresa Cristina.