Hakukoneeseen liittyy myös maailmanlaajuinen bisneshakemisto, jolla miljoonista yrityksistä saa satoja miljoonia tietoja. Hakukoneen perustamista on tukenut Kiinan valtion informaatiotoimisto. Accoona-yhtiö uskoo, että hakukoneen ansiosta yhteistyö Kiinan ja muun maailman välillä laajenee.

Accoona aikoo rahoittaa toimintansa myymällä sponsoroituja linkkejä sivustolle. Myynnin hoitaa Yahoon yksikkö Overture Services. Lisäksi yhtiö aikoo jälleenvuokrata hakukoneteknologiaansa muille web-sivustoille, kertoo Mediapost -verkkojulkaisu.

Tiistaina 7.joulukuuta Accoona toimi osittain. Sivusto antoi hakutuloksia satunnaisesti, jotka muistuttivat Googlen hakuja. Pääosa hakuyrityksistä epäonnistui ja sivustolle tuli virheilmoitus, että sivustolle ei pääse.