Kuluineiden neljän vuoden aikana Helmut on saanut kultaa albumeistaan ”Helmut Lotti Goes Classic” vol 1 ja vol 3, ”My Tribute To The King”, ”Pop Classics In Symphony”ja “From Russia With Love”. ”From Russia With Love” on Lottin tutkimusmatka venäläiseen kulttuuriin. Albumi pitää sisällään monia venäläisiä klassikkokappaleita, niin kansanlauluja kuin klassisiakin kappaleita, sekä aivan uuden Lottin säveltämän kappaleen.
Kappaleeet on äänitetty sinfoniaorkesterin ja venäläisen kasakkakuoron kanssa. Sanoitukset ovat sekä englanniksi että venäjäksi. Kaikki Lottimaiseen tapaan sovitettuna ja tulkittuna. Tällä viikolla ”From Russia With Love” on julkaistu myös DVD:nä. Venäläisen musiikin innoittamana Lotti vietti kesällä 2004 kuukauden verran matkaten Venäjää ristiin rastiin perehtyen tarkemmin Venäjään ja sen kulttuuriin. Mukana on useita myös suomalaisten rakastamia venäläisklassikoita.