Hänen journalistinen uransa alkoi vuonna 1949 ja vuonna 1958 hän perusti Al-Ayam -nimisen sanomalehden. Sotilashallitus sulki sen kahdesti 1960-luvulla, valtio otti sen haltuunsa vuonna 1970 ja vasta 16 vuoden kuluttua lehti palautettiin omistajilleen. Vuonna 1989 hallitus sulki uudelleen sanomalehden kymmenen vuoden ajaksi.
Sen jälkeen kun se jälleen vapautettiin vuonna 2000, lehti ja sen henkilökunta on joutunut vangituksi, sakotetuksi, takavarikoiduksi ja lehti on suljettu. Edellinen lehden sulkeminen tapahtui kolmen kuukauden ajaksi marraskuussa 2003. Mahjoub Salah on vangittu useita kertoja journalistisen toimintansa takia.
Vapauden kultainen kynä ojennetaan Mahjoub Salahille 30. toukokuuta 2005 World Newspaper Congressin and World Editors Forumin avajaisisissa Soulissa, Koreassa. Palkinnolla halutaan antaa tunnustusta Mahjoub Salahin merkittävälle panokselle lehdistön vapauden puolustamiseksi ja edistämiseksi.