The Times’n päätoimittaja Robert Thomson pitää ratkaisua merkittävänä lehden 216-vuotisessa historiassa.
Lehti julkaisi ensimmäisen tabloidinsa koeluontoisesti noin vuosi sitten. Aluksi se oli myynnissä vain suur-Lontoon alueella, ja myöhemmin koko Britanniassa ja Irlannissa. Sen rinnalla on julkaistu broadsheet-versio.
Kokemukset olivat kuitenkin sen verran rohkaisevia, että muutos tabloidiin päätettiin tehdä kokonaisuudessaan. Viimeinen broadsheet-lehti ilmestyi lauantaina lokakuun 30. päivä.
Yhtiön ilmoituksen mukaan tabloidin ansiosta myynti kasvoi 4,5 prosenttia vuodessa. Levikki on nyt 661.000. Vastaavasti kilpailijoiden The Daily Telegraphsin myynti on laskenut 3,6 prosenttia ja The Guardianin myynti 4,8 prosenttia. The Times siirtyi kesällä varakkaiden sijoittajakaksosten, Barclay-veljesten omistukseen.
Kiristynyt kilpailu lehtien lukijoista on pakottanut myös Ruotsin suurimpien lehtien Svenska Dagbladetin ja Dagens Nyheterin muuttamaan kokonsa tabloidiin. Suomessa vastaavaa tabloid-ilmiötä ei ole koettu.