Anna käy tiukkaa kisaa Sanomien Me Naiset lehden kanssa. Anna on niukasti edellä. Annan levikki oli viime vuonna 128 529 ja Me Naiset-lehden 113 222.

Anna-lehti julkaisi kesällä tilaajalahjana nuorille naisille suunnatun Anna-extran. Hyvien kokemuksien innoittamana yhtiö päätti julkaista uuden Marianna-nimisen lehden. Lehti ilmestyy ensimmäisen kerran tiistaina 26.10.2004. Lokakuun lehden painos on 100.000 kpl.

Lehti on suunnattu 16 – 29-vuotiaille nuorille naisille. Jokainen numero kattaa seuraavan kolmen kuukauden meno-, muoti- ja kauneusvinkit. Muita aihealueita ovat mm. matkailu, liikunta, ihmissuhteet, musiikki, elokuvat, tv ja kirjallisuus. Lehti on käsilaukkukokoinen ja erottuu muista saman kohderyhmän lehdistä mm. opasmaisuudellaan.

Lehden päätoimittaja on Marjaana Toiminen, toimitussihteeri Anna Vartiainen ja AD Taru Castrén. Lehti kuuluu julkaisuyksikkö 3:een, jonka julkaisujohtaja on Anne Valsta ja markkinointipäällikkö Anne-Marie Suomalainen.

Suurin naisten lehti oli viime vuonna Kotivinkki, jonka levikki oli 186 079. Kakkossijaa piti Yhtyneiden Kotiliesi, 179 059 ja kolmentena Kodin Kuvalehti 174 492, joka kuuluu Sanomille.

Tilaajien määrä aikakauslehtien taloudelle on suuri. Aikakauslehtien liiton mukaan vuonna 2002 tilauksien osuus tuloista oli 63 prosenttia, ilmoituksien 29 prosenttia ja irtonumeromyynnin 8 prosenttia.