- Keskustele
- Kerro kaverille
- Tilaa uutiskirje
- Julkaise Facebookissa
- Julkaise Twitterissä
- Julkaise muualla
Toimittaja, ex-kansanedustaja Tuulikki Ukkola ottaa Vieraskynä-palstalla kantaa Seiskan aiheuttamaan Lordi-kohuun.
- “Me ei tehdä paskahommia.”
- “Meidät pitää elättää – 700 euroa kuussa käteen ja heti.”
- “Meitä pitää totella.”
- Tässä on Suomen fanaattisen nuorison ideologia. Mitä se oikein haluaa? Diktatuuriako?
Natsinuoriso osoitti 30-luvulla voimaansa kristalliyönä. Siinä saivat juutalaiset kyytiä ja esimakua tulevasta.
Suomessa vuonna 2006 fanaattinen nuoriso polttaa makasiineja ja tehtailee nettiin tiedotustutkijoiden ihannoimaa kansalaisjournalismia, uhkailukampanoita. Se rikkoo rauhanmarssilla näyteikkunoita ja potkii mummot hajalle.
Sanomisen vapaus on Suomessa huonolla tolalla. Tilanne on monin verroin pahempi ja kärjistyneempi kuin suomettumisen aikaan, jolloin media harjoitti ulkopoliittista itsesensuuria. Nyt toimittajia, piirtäjiä ja kuvaajia painostetaan. Kun ihmisen henkeä uhataan, siinä vapisevat rohkeimmankin polvet.
Internet on osoittautunut mahtavaksi painostusvälineeksi. Sen edessä taipuívat ja taittuivat Suomen poliittiset johtajat, saati sitten lehtien päätoimittajat, jotka päättävät ja vastaavat, mitä lehdessä julkaistaan.
Viisuvoiton jälkeen lordilaisten julkisuus on räjähtänyt taivaisiin. Samalla heidän yksityisyytensä on pienentynyt. Lehtien tehtävänä on antaa kansalle sitä tietoa, jota se janoaa. Jos lehti haluaa noudattaa tai olla noudattamatta Lordin pyyntöä olla julkaisematta kuvaa Tomi Putaansuusta, siitä päättää yksin lehti, ei Lordi tai fanit.
Olen sen verran kuunnellut Lordin haastatteluja, että Lordi kyllä asian ymmärtää. Internetissä riehuvat fanit tekivät tosiasiassa hallaa Lordille ja yhtyeelle. Lordi on korostanut avoimuutta ja suvaitsevaisuutta. Sitä toivetta fanit eivät todellakaan noudata.
Demokratiassa median painostus on hyvin vakava asia, sillä se murentaa sananvapautta ja johtaa sensuuriin tai itsesensuuriin. Sananvapaus on myös jakamaton. Se ei koske pelkästään ns. laatujournalismia, vaan myös Seiskan ja Katso-lehden kaltaisia juorulehtiä. Jos nämä lehdet pakotetaan polvilleen, kohta ovat ovat vuorossa laatulehdet, kuten Kaleva ja Helsingin Sanomat.
Tätä asiaa eivät ymmärtäneet edes tohtoritasoiset miehet – saati meidän huippupoliitikkomme – jotka edellisen kohun aikana tuomitsivat Muhammedista tehdyt pilapiirrokset.
Sananvapaus on niin itsestään selvää nykyajan suomalaisille, ettei sen arvoa ymmärretä. Mutta jos sananvapaus jostain syystä menisi, sitä taatusti tulisi ikävä. Ei olisi enää demokratiaakaan. Natsi-Saksassa ei ollut sananvapautta, ei Neuvostoliitossa, eikä oikein Suomessakaan suomettumisen vuosina. Me elimme itsesensuurissa..
Olen hyvin pettynyt, että sananvapauden viimeinen linnake, Seiska, taipui nettipainostuksen alla. Se pyysi lauantai-iltana anteeksi Lordilta jopa tv-mainoksilla. Mutta päätöstä voi ymmärtää, koska toimittajia kohtaan esitettiin väkivaltaisia uhkailuja.
Lehtitietojen mukaan nettikampanjaa paisutettiin viekkaudella ja vääryydellä eli haamunimillä. Kuka tästä vastaa? Lordiko?
Fundamentalismi on vaarallista, esiintyipä sitä missä tahansa. Lordi-fanit eivät millään tavalla poikkea kiihkomuslimeista, jotka raivostuivat Muhammedin pilapiirroksista.
Lordi-fanien fanatismi on pelottavaa. Mitä seuraavaksi?





Minun mielestäni on törkeää verrata Lordi-faneja kiihkomuslimeihin. Suomessa ei ole (ainakaan toistaiseksi) tehty ainuttakaan pommi-iskua Lordi kuvien takia, eikä ketään kidutettu tai tapettu “Lordin nimessä”. 7-lehtiä tosin on käännetty runsaasti kauppojen hyllyillä, mutta se on vielä kaukana kiihkomuslimien metodeista.
Lordi-fanit eivät ole vaatimassa sensuuria tai sananvapauden rajoittamista, toisin kuin Ukkola vihjailee. He vain harjoittavat omaa sananvapauttaan – tuovat ilmi närkästystään juorulehtien häikälemätöntä journalismia kohtaan. Vai kuuluuko sananvapaus yksin medialle? Mielestäni tämä Lordi-ilmiö korostaa sitä, mikä on jo pitkään ollut havaittavissa, eli perinteinen media on rähmällään mediakritiikin edessä, eikä osaa enää vastata Internet-ajan haasteisiin.
Entä miksi Lordi-fanien fanatismi on niin pelottavaa? Miksi poliitikko noin kovasti pelkää kansaa, eli siis meitä äänestäjiä? Minun mielestäni paljon pelottavampi ilmestys on ex-kansanedustaja, joka haukkuu Suomen nuorisoa fanaattisiksi kiihkoilijoiksi, tuhopolttajiksi ja mummonpotkijoiksi. Vaikuttaa siltä, ettei hän tunne meitä lainkaan.
tiistaina 30.05.2006