Etusivu » Vieraskynä » Paavo Vasala » Kirjoitus

Sanomalehdet kuolevat vuoteen 2022 mennessä

torstaina 26.08.2010 - Paavo Vasala

Media-alan globaali uutinen tällä viikolla on australialaisen tulevaisuuden tutkijan Ross Dawsonin ennuste, että 12 vuoden kuluessa sanomalehdet ovat kuolleet. Kukaan tuskin kiistää hänen arviotaan. Halvoista kannettavista lukulaitteista saadaan silloin uutiset ja mainokset.


Dawson lateli ennusteeensa Australian sanomalehtien kustantajien kokouksessa. Hän arvioi, että kymmenen vuoden kuluttua uutiset luetaan pääosin kannettavien lukulaitteiden avulla.

Näiden lukulaitteiden, joista Applen iPad on ensimmäinen sovellus, hinnat romahtavat alle kymmeneen dollariin. Nyt iPad maksaa 629 dollaria.

Mediataloudessa siirrytään sisällön ja sosiaalisen yhteyden hallitsemaan tilanteeseen. Nyt sisältö ei ole ratkaisevaa, vaan tärkeintä on paperinen tuote. Sen markkina-asema ja jakelu säätelevät taloutta. On lopulta aivan sama mitä tietyn alueen monopolilehti esimerkiksi Suomessa julkaisee, koska muuta vaihtoehtoa ei ole.

Median liikevaihdot kasvavat, mutta rahat tuloutuvat epätasaisesti. Entiset mediatalot eivät ole jakamassa tätä kakkua elleivät keksi itseään uudelleen. Itse epäilen, että useimmat eivät ole. Näin on käynyt Yhdysvalloissa jo lukuisille isoillekin mediakonserneille ajauduttuaan konkurssiin.

Dawson julkaisi kirjan “Living Networks” vuonna 2002, jolloin hän ennusti mikroblogien ja sosiaalisen median räjähdysmäisen kasvun aivan oikein.

Journalismi muuttuu kansalaislähtöiseksi. Journalistien työt eivät kuitenkaan katoa. Dawson toteaa aivan oikein, että huipputoimittajat yksilöinä nousevat suureen rooliin jatkossa, koska he vetävät yleisöä, lukijoita ja johtavat mielipideilmastoa. Tutkivalle journalismille löytyy uusi tilaus.

Paavo Vasala

Edellinen uutinen Seuraava uutinen
 

Ota kantaa! Lähetä oma kommenttisi!

Otsikko:
Kommentti:
 

Syksyn lehdet puissa

Paavo kommentoi ja kirjoittaa taas lehdistön kuolemasta :) Minä en usko täydelliseen lehdistön ja kirjallisuuden katoamiseen. Ainakaan tuolla aikavälillä. Uskoisin että lehtien painosmäärät tipahtavat ja jakelukanavat muuttuvat. Edelleen on meitä ihmisiä joiden mielestä lehtiä ja kirjoja on kiva hypistellä ja lueskella. Eikä lukuhetkiin tule ainakaan mitään mahdollisia katkoksia, latausongelmia jne.
Onhan myös niin että mikäli lehdet menevät erilaisille lukupäätteille ja nettijakeluihin niin voi olla että pienet kustantajat siitä kärsivät. Ainakin aluksi voi olla vaikeuksia päästä uuden teknologian kanssa tutuksi mikäli pienyrityksillä ei ole yksinkertaisesti rahaa tai osaamista. Itse näen myös mahdollisena miksata lukuhetkiä niin että kun tilaat jonkun lehden päätteellesi niin saat myös paperiversion tuotteesta.
Syksyn lehdet kyllä putoavat, mutta lehdistö ei :) Hyvää syksyä kaikille lukijoille !

perjantaina 27.08.2010

Sähköinen e-paperi korvaa printtilehden

Aika vaikea on nähdä, että jokin uusi päätelaite korvaisi suoraan paperisen lehden. Sen sijaan kun sähköä johtavaa mustetta sisältävän e-paperin massavalmistus yleistyy, niin sitä tullaan käyttämään kaikkialla missä tarvetta on: maitopurkeista aikakauslehtiin, suoramainoksista sanomalehtiin. E-paperi korvaa perinteisen paperin sitten, kun e-paperin voi kiertää vaikka rullalle ja laittaa povitaskuun.

Ohessa Verkkotutkassa ollut artikkeli aiheesta:

http://www.verkkotutka.fi/artikkeli?id=650

Tulevaisuus on jo ovella! :)

perjantaina 27.08.2010

Lehti ei kuole...

... mutta paperi voi kuolla tekstin välittäjänä. Tai sähköiset lukulaitteet kehittyvät yhä enemmän lehtipaperin suuntaan. Jo nyt netissä matkitaan lehtimäisiä sivustoja.

perjantaina 27.08.2010

Sanomalehti ei häviä vuoteen 2022 mennessä.

Paavo Vesala kommentoi, että kukaan tuskin kiistää Dawsonin ennustusta, että sanomalehdet ovat kuolleet 12 vuoden kuluttua. Siinä Vesala on väärässä. Minä kiistän ja luulen, että tuhannet, jos ei miljoonat, muutkin.

Maailmalaajuisesti sadat miljoonat eivät käytä edes vessapaperia, kuinka sitten elektronisia lukulaitteita. Maailmassa on kymmeniä maita, joissa ei saa nettiyhteyksiä ja laajoja alueita, joissa ei ole langatonta puhelinverkkoa. Miten sisältöä voidaan ladata tuotteeseen, jos oletetaan, että käyttäjällä olisi jopa varaa ostaa lukulaite? Microsoftin Gates väitti 90-luvulla, että sanomalehti katoaa vuoteen 2000 mennessä. Näin ei ole käynyt. Eikä sanomalehti ole kadonnut vielä 2022 vuonnakaan, ei edes Australiassa. Uskaltaisin löydä asiasta vetoa Vasalan kanssa. Pistän asian muistiin ja palataan astialle 12 vuoden kuluttua. Paperi on yhä vieläkin täysin ylivoimainen käyttöliittymä.

PS. Ei tarvita kuin yksi atomipommi ilmakehässä ja tietoa ladotaan jälleen lyijykirjakkeilla ladontakasteihin.

perjantaina 27.08.2010

Näkis vaan

Kappas gurua. Amerikkalaisennustaja puolestaan lupasi paperilehden kuolevan 2043. Tuskin nämä iipädit niin suuri uhka ovat kuin lehtien toimituksellinen anti, joka muuttuu yhä epäuskottavammaksi viihteeksi.

perjantaina 27.08.2010

Tuskinpa

Just joo, niin kuin toimistoistakin piti tulla paperittomia tietotekniikan myötä, ja paperin määrä senkun lisääntyi kun ihmiset printtasivat kaiken. Sanomalehti voi hävitä, joskus, mutta ei tuossa aikataulussa. Tuollaiset muutokset kestävät aina paljon kauemmin. Painettu lehti tai kirja on kätevä ja mukava käyttöliittymä, jonka voi ottaa mukaan vaikka minne, eikä haittaa jos akun lataus loppuu, sehän kun näissä kaikissa sähköisissä laitteissa on ongelma.

perjantaina 27.08.2010

Kaikki katoaa

Juu, loppu tulee kaikelle. Journalismi katosi jo. TV:n piti lopettaa elokuva ja radio jo vuosia sitten.

Mutta kaikkihan on kohta netissä ja netti kaikkialla. ilmaiseksi, kun koko maailma on vuorollaan pikkupikkutoimittaja, joka tuo nettiin omaa sisältöään, jota hienot järjestelmät sitten muokkaavat ja räätälöivät jokaisen tarpeisiin sopiviksi facebook-sisällöiksi.

Mutta sitten katoaa vuorollaan internet ja jäljelle jää....niin mitä?

Onhan näitä "ennustus" juttuja kuultu ennenkin.

perjantaina 27.08.2010

Suunta on selvä

Länsimaissa ja Aasiassa alle 30-kymppiset eivät lue enää sanomalehtiä. Kun tilaajat loppuvat niin suuret
lehtitalot lopettavat paperisen lehden.

maanantaina 30.08.2010

Mediatalo hämmästelee

http://www.kp24.fi/uutiset/167401/Maisa-J%C3%A4rvel%C3%A4-Dead-line-2022

1.9.2010 Kokkola-lehti | Päivitetty: 1.9.2010
Maisa Järvelä: Dead line 2022

Sanomalehdet kuolevat vuoteen 2022 mennessä australialaisen tulevaisuuden tutkijan Ross Dawsonin mukaan. Paavo Vasala Mediaviikossa ei kiistä arviota. Hän uskoo, että kannettavien lukulaitteiden hinnat romahtavat sellaista vauhtia, ettei paperilehteä enää lue kukaan.

Voisin hiukan epäillä. Näitä dead lineja on annettu monelle muullekin. Elokuvateattereiden piti häipyä muistojen hämärään television tullessa ja samaa on ennustettu kirjoille koko sähköisen viestinnän ajan. Kummasti vain molemmat porskuttavat.

Tietenkin kannettava lukulaite on ehkä toinen juttu. Toisaalta eräänlainen sanomalehti kai sieltä lukulaitteestakin luetaan. Voi siis olla, että toimittajien ammattikunta ei kokonaan kuole. Jonkunhan sisältö on tuotettava.

Sinänsä henkilökohtaisesti en ole asiasta kovin huolissani. Minä – toivottavasti – olen eläkkeellä paljon ennen vuotta 2022. Tosin pessimistien (tai realisteiksi he itseään nimittävät) mukaan sekään ei ole varmaa. Eläkepäiviä voi joutua odottamaan vielä pitkäänkin.

Lukulaitteita odotellessa me teemme edelleen paperilehteä. Kokkola-lehden ulkoasu on uuden painokoneen myötä kohentunut.

Sisällön monipuolistamiseen painokoneet eivät auta. Siihen tarvitaan ihmisiä ja avainasemassa ovat tietysti lukijat. Vinkkejä vastaanotetaan!

Tarkkailija -torstaina 02.09.2010 - Paavo Vasala

Netti jyrää

Netissä on kovat voimat liikeellä kuten Google jolla on kova kannatus netin radikaalisiivessä.

http://trustbus.weebly.com/1/post/2010/09/netiss-kaiken-tulee-olla-ilmaista.html

maanantaina 06.09.2010

Vieraskynä: Paavo Vasala

1 2 3 4 5 6