Etusivu » Pääkirjoitukset » Pääkirjoitus

Sanoma rakentaa kovan vastavoiman Ylen ja Maikkarin uutisille

perjantaina 04.11.2011 - Media - Paavo Vasala

Helsingin Sanomien ja Nelosen Uutisten yhdistäminen pikavauhtia merkitsee kilpailun kiristymistä television ja radion uutismarkkinoilla. Sanoma tuo Suomeen kolmannen ison TV-uutistuotannon Yleisradion ja MTV3:n haastajaksi.


Sanoman ratkaisu on sekä käytännöllisesti viisas että strategisesti oiva veto iskeä kiilaa Ylen ja Maikkarin hallitsemille markkinoille. Tähän saakka Nelosen Uutiset on ollut pikku tekijä saavuttaen vain murto-osan katsojaluvuista verrattuna markkinajohtajiin. Nyt Sanoman televisiotuotantoon tulee koko Helsingin Sanomien 320 hengen toimitus ulkomaankirjeenvaihtajia myöten.

MTV3 on ruotsalaisen Bonnierin omistama yhtiö, joka ei välttämättä peilaa suomalaista yhteiskuntaa samoin kuin puhtaasti kotimainen toimija. Yleisradio on puolestaan valtion poliittinen tiedotuskanava viime kädessä. Sen vuoksi Yleisradion riippumaton uutisvälitys on aina laitettava lainausmerkkien sisään. Yle on jäänyt poliitikkojen vallankäytön välineeksi, toisin kuin BBC, joka on myös yhteiskunnan omistama, mutta päässyt nousemaan luotettavaksi ja kohtuullisen riippumattomaksi kanavaksi.

Sanoma tuo terveellisen vastavoiman Suomen uutisvälitykseen. Jatkossa yhä suurempi osa journalistisista uutisista välitetään nimenomaan televisiossa, joten markkinaa on luvassa. Myös mainosmyynnille uutisten iso katsojaluku on mannaa. Nelosen kannattavuus on heikentynyt ja uusia avauksia tarvitaan.

Vaikka verkkosivuilla on isot lukijamäärät, liiketoiminnan kannattavuus on meditaloille miinusmerkkistä, koska mainosmyynti ei toimi alkuunkaan samoin hinnoin kuin lehdessä tai televisiossa. Sen vuoksi verkkosivustojen sisältö jää väkisinkin epäjournalistiseksi ja viihteelliseksi. Televisio tulee olemaan jatkossa merkittävässä roolissa, kun paperinen media poistuu massakäytöstä vääjäämättä.

Sanoma joutuu käymään sisäisen paininsa vielä toimittajien kanssa. Heidän työnkuvansa muuttuu. Edessä ovat YT-neuvottelut ja varmaankin myös palkkaneuvottelut, koska HS:n toimittajista tulee jatkossa radion, television, printin ja verkon moniottelijoita.

HS:n uutinen aiheesta

 

 

 

Paavo Vasala

Edellinen uutinen Seuraava uutinen
 

Ota kantaa! Lähetä oma kommenttisi!

Otsikko:
Kommentti:
 

Hyvä näin

Kilpailu on aina hyvästä. Sanoma joutuu karsimaan kustannuksia, siitä tämä liike. Seurauksena (ainakin tavoitteena) voi olla synergiaetuja, laadun paraneminen Nelosessa. Sanoma-konsernin toimintaa samalla rasittaa reilun 1 miljardin euron hassaaaminen Belgian ja Hollannin tv-toimintaan. Monet analyytikot ovat miettineet kaupan järkevyyttä.

maanantaina 07.11.2011

Ei kanava elä vain uutisista...

Nelosen ongelma ei ole pelkästään uutisissa vaan koko muussakin kanavaympäristössä. Eihän se nouse kuin satunnaisesti muiden kanavien tasalle kalliilla panostuksilla. En usko että Hesarin yritys pienentää Nelosen uutisten tappioita taas yhdellä uudella ratkaisulla kovinkaan paljoa tilanteeseen vaikuttaa. Eikä lehtitoimittajasta kovin hevillä tule televisiotoimittajaa, on se jo aiemminkin nähty. Kova ay-puserruskin vielä odottaa.

maanantaina 07.11.2011

Riippumattomuudesta

Me Ylessä pidämme kilpailun kiristymistä tervetulleena. Se pitää kaikki uutistoimitukset virkeinä.

Suomalaisten näkemys Ylen uutisvälityksen riippumattomuudesta on tutkimuksen perusteella perin toisenlainen kuin pääkirjoituksen kirjoittajan. Taloustutkimuksen tekemästä Uutisarvostukset 2010 -tutkimuksesta käy ilmi, että suomalaisille Yle on luotettavin uutislähde. 89 % pitää Ylen uutisia erittäin tai melko luotettavina. Luotettavuuden tärkein kriteeri on nimenomaan riippumattomuus.

Uutistoimijana Yle ohittaa kaikki muut välineet selvästi. 53 % suomalaisista pitää Yleä Suomen ykkösuutistoimijana. Ylen tv-uutiset ovat tärkein uutislähde 43 %:lle suomalaisista. Kun mukaan otetaan toiseksi tärkein uutislähde, Ylen tv-uutisten osuus nousee 61 %:iin.

maanantaina 07.11.2011

Lainausmerkit?

En hyväksy kirjoittajan väitettä, että Ylen uutisten luotettavuus olisi kyseenalainen tai Ylen toimittajat poliitikkojen käsissä. Yle on luotettava uutistoimija.

Kristiina Koskiluoma

maanantaina 07.11.2011

Riippumattomuudesta / lisäys

Mediaviikon kommentointipalsta näkyy piilottavan nimimerkin, kun kommentin perään tulee uusi. Tästä syystä Riippumattomuudesta-kommentistakin jäivät piiloon kirjoittajan tiedot, jotka tässä lisään.

Elina Ravantti, Yle

maanantaina 07.11.2011

Höpinää.

Sehän on mukavaa, että Neloskanavan uutiset kehittyvät, näin tulee varmasti käymään. Demokratia kiittää.

Mutta ahdaskatseista höpinää on tuo, että YLEn uutiset olisi valtion propagandamylly. Kirjoittaja taitaa itse kuulua jonkun leiriytymän agitaatioryhmään.

Olli.

perjantaina 11.11.2011

...no jaa..

saatiin kait uusi ...media.Aikaisempi "paketti" ainakin näin pohjoisessa seurattuna on täyttä roskaa.Lehtien kannattavuudet menivät viemäristä alas.Sisältö tuli lukijoilta ylös ja sekin meni vauhdilla samasta räppänästä alas.Aina joku palvelee jotakin.Riippumatonta mediaa ei saada Suomeenkaan.Nähty jo.Mitä sitten vaikka takana olis auringon omistaja.Sekin näyttää meille sen näkyvän puolivillaisen osan jonka jokainen näkee itsekin.Huh,Huh.kansa maksaa ilman mitään kritiikkiä.Jos saa yleensä kritiikin esille muuten kuin sensuroituna.Semmosta mediaa nykyään.Ilmaisia tekstareita jotka on parsittu ja sensuroitu niinku Neukkulassa aikanaan valtapolitiikan tukemaksi.Hyi h.... ku kuvottaa näät "viritykset"..
Nimimerkki.kait tääkin viesti sensuroidaan kun sattuu jonkun surkimuksen nilkkaan.

perjantaina 11.11.2011

Siinä lukija missä katsoja

Tämä on taas tyypillinen taskulaskinmiesten ratkaisu. Ylestä olemme jo saaneet nauttia siitä, että samat jutut ajetaan ulos radiossa ja tv:ssä. Huumorin huippu on, kun illan radiouutisia ajetaan ulos vielä seuraavana iltana televisiossa.
Pian voimme lukea aamun Hesarista edellisillan tv-uutiset. Tarjonta kapenee, laatu laskee.
Ei hyvältä näytä tämä kehitys, jossa uutisten määrää lisätään mutta kuluja leikataan. Tämä on varmaan sitä EVAn peräänkuuluttamaa tuottavuuden nousua?

perjantaina 18.11.2011

Lisää pääkirjoituksia

1 2 3 4