McDavid polvituet kompressio

Etusivu » Vieraskynä » Kirjoitus

Puheet painetun sanan kuolemasta liioiteltuja

torstaina 10.03.2011 - Media - Reijo Vatanen

Lehtien toimitukset pelkäävät turhaan. Ei tiedon keräämisen ja jalostamisen tarve miksikään muutu. Jakelutapa muuttuu. Sellainen lehti, joka tekee itsestään jo nyt vahvan sähköisen brandin, menestyy myös tulevaisuudessa, kirjoittaa Reijo Vatanen, viestinnän konkari Jyväskylästä.


 
 

Elämme taas aikoja, jolloin lehdissä on uutisia ”KMT: painetun sanan suosio säilyy” tai ”Sanomalehdillä runsaasti lukijoita”.

Sanomalehdet ovat levikki- tai lukijatilastoja uutisoidessa kuin pukit kaalimaan vartijoina. Tilaisuus tekee varkaan. Kun sana on hallussa (=hallinnassa), käytetään sitä sumeilematta oman liiketoiminnan pönkittämiseen.

Sanomalehden kauhu on laskeva levikki- ja lukijamääräkäyrä. Ilmoitukset hinnoitellaan kontaktien mukaan. Mitä useampi silmäpari lehden = ilmoituksen näkee, sitä kovempi hinta. Lehdet muuntelevat lukija- ja levikkimääriä uutisoidessaan totuutta. Lukijoille halutaan antaa kuva, että painetun sanan suosio on vankka. Ilmoittakaa siis meillä!

Lehdet jättävät kertomatta, että lukijamäärät ovat olleet jo pitkään hienoisessa laskussa. Isoilla lehdillä pudotus voi olla kymmeniä tuhansia, pienemmillä tuhansia. Lukijat ovat siirtyneet verkon ilmaispalveluihin. Lehdillä on suuri huoli siitä, miten päästä rahastamaan netissä. Etenkin nuoret lukijat ovat tottuneet siihen, että tieto verkossa on ilmaista. Siihen ajatusmaailmaan maksullisuus sopii huonosti.

Ylen radio- ja tv-kanavia saa seurata vapaasti, ainakin jos maksaa tv-maksun. Lehtiä närästää se, että Yle jossakin näyttää uutisia esim. kauppakeskusten näyttöruuduilta. Uutisia ei saisi näyttää kaikille sillä perusteella, että se syö painettujen lehtien bisnestä! Kukahan keksii vaatia Ylen lopettamista tykkänään samoilla argumenteilla?

Muistellaanpas, minkä vuoksi valtaosa lehtiä on perustettu? Välittämään tietoa, valistamaan kansaa. Rahan tekeminen on 80- ja 90-luvun keksintö.

Lehdet voisivat lisätä levikkiään ja lukijamääriään markkinoimalla näköislehtiä verkossa. Niitä kyllä myydään nytkin, mutta joko painetun lehden kylkiäisenä tai painetun lehden hinnalla.

En kai minä maksa sähköisesti verkossa liikkuvasta lehdestä paperi-, painomuste-, paino-, kuljetus- ja jakelukustannuksia. Lehden pitää luonnollisesti yrittää maksattaa painokoneinvestoinnit mahdollisimman monella, myös sähköisen lehden tilaajalla, mutta minä haluan maksaa vain sähköisestä tuotteesta.

Lehtien toimitukset pelkäävät turhaan. Ei tiedon keräämisen ja jalostamisen tarve miksikään muutu. Jakelutapa muuttuu. Sellainen lehti, joka tekee itsestään jo nyt vahvan sähköisen brandin, menestyy myös tulevaisuudessa.

modify.php.jpg

Reijo Vatanen

viestinnän konkari

Jyväskylä

 

Reijo Vatanen

Edellinen uutinen Seuraava uutinen
 

Ota kantaa! Lähetä oma kommenttisi!

Otsikko:
Kommentti:
 

Kommentti

Sanomalehdet voivat kadota, mutteivät aikakauslehdet.

sunnuntaina 10.07.2011

Lisää vieraskynä kirjoituksia