McDavid polvituet kompressio

Mediaviikko.fi uudistuu ja etsii kumppaneita

sunnuntaina 02.04.2017 - Toimitus

Etusivu » Tuoreimmat » Julkaisu

Radio Pookin väki iloitsee

tiistaina 04.04.2017 - Toimitus

Radio Pooki valittiin parhaaksi paikalliseksi radiokanavaksi perjantaina järjestetyssä Radiogaalassa. Radio Pookissa oltiin tyytyväisiä siihen, että vuoden aikana tehty kova työ huomioitiin alan tärkeimmällä palkinnolla.

 

Kaupallisten radiokanavien tärkeimmässä vuotuisessa palkintotapahtumassa tuomaristo kuvaili Radio Pookia seuraavasti:

”Erinomaisten numeraalisten näyttöjen perusteella tämä paikallinen radioasema on kategoriansa voittaja. Radio Pooki hyödynsi viime vuonna paikallisuutta oikealla tavalla eri tapahtumilla sekä erinomaisesti toimitetulla ohjelmalla.”

- Tuntuu tosi mahtavalta! Tämä on kruunu sille upealle vuodelle, jonka saimme kuuntelijoiden kanssa tehdä yhdessä. Saavutimme Pookin historian ennätysluvut, ja nyt vielä tämä. Olen todella ylpeä meidän upeiden tekijöidemme puolesta, mutta erityisesti uskollisten kuuntelijoidemme puolesta. He ansaitsivat tämän, Radio Pookin ohjelmapäällikkö Mika Kuki kertoo.

Pooki on oman alueensa kuunnelluin kaupallinen kanava yli 45-vuotiaiden keskuudessa. Kaupallinen kanavaosuus on kilpaillulla talousalueella jopa 22,8 %. Radio Pookin parissa vietetään kaupallisista radiokanavista ylivoimaisesti eniten aikaa, ja sitä kuunnellaan lähes 12 tuntia viikossa.

- Tämä kertoo siitä, että ihmisillä on paikalliselle kanavalle paikka sydämessä. Sen paikan lunastaminen on meille kunniatehtävä, ollut jo pian 28 vuotta. Toimituksessa luotamme omaan juttuun ja tuomme esille paikallisuutisia. Sille on tilausta, Kuki sanoo ja jakaa kiitosta kanavan menestyksestä myös kuulijoille.

Radio Pookin vuosi 2017 ei tule jäämään edellisen varjoon vaan kehitystyötä jatketaan edellisvuoden tapaan. Radiogaalavoiton luvataan tuovan mukanaan jotain yllätyksellistä.

- Jatkamme tänä vuonna tutulla polulla, päällimmäinen ajatus tekemisestä ei heilu eikä huoju. Kuitenkin lupasimme jo huomioida tämän voiton tempaisemalla sen kunniaksi erikoislähetyksen. Sen muoto tarkentuu ja kerromme siitä lähiaikoina. Radio Pookin nimissä on ollut ja on käsittääkseni yhä Guinnesin ennätystenkin kirjaan kirjattu maailman pisin yhtäjaksoinen puhelintoivekonsertti. Tuo konsertti kesti viisi vuorokautta. Nyt teemme jotain vastaavassa mittaluokassa, Kuki lupaa.

Vuonna 1989 raahelaisena paikallisradiona perustetun Radio Pookin kuuluvuusalue ulottuu nykyisin länsirannikolla Pietarsaaresta Ylitorniolle ja Rovaniemeltä Pihtiputaalle. Pookilla on toimitukset Raahessa ja Oulussa.

Toimitus

Edellinen uutinen Seuraava uutinen
 

Ota kantaa! Lähetä oma kommenttisi!

Nimimerkki:
Otsikko:
Kommentti:
 

Lisää tuoreimpia

1 2 3 4 5 6 7 8 9 ... 148