Etusivu » Tuoreimmat » Julkaisu

Flowmanin vetäjät ostivat Talentumin premedian

lauantaina 29.11.2008 - Toimitus

Talentum myy premedialiiketoimintaansa kuuluvan Faktor Oy:n koko osakekannan Pekka Hämäläisen ja Petri Karjalaisen yhtiölle. Karjalainen on oululainen kokenut yrittäjä, jolla on sähköinen sivunvalmistukseen erikoistunut yritys Flowman Oy. Hämäläinen on Talentumin entinen Premedian toimitusjohtaja, ja nykyisin Flowmanin palveluksessa.

Talentum on vuoden kuluessa myynyt premediatoimialaan kuuluvat liiketoimintansa siten, että tämän kaupan jälkeen konserni ei omista premedialiiketoimintaa harjoittavia yhtiöitä.
”Luopuminen Faktor Oy:n omistuksesta on strategiaan sisältyvä johdonmukainen toimenpide. Talentumilla ja Faktorilla on pitkäaikainen yhteistyösopimus Talentumin suomalaisten lehtien sivunvalmistuksesta,” sanoo Talentumin lakiasiainjohtaja Lasse Rosengren.

”Faktor on mediayhtiöiden laadukas yhteistyökumppani, jonka tunnen entuudestaan. Toimintaa on hyvä lähteä kehittämään, kun Talentumin lehtien sivunvalmistuksesta on pitkäaikainen yhteistyösopimus,” sanoo Pekka Hämäläinen, joka on aiemmin toiminut Talentum Premedia Oy:n toimitusjohtajana.

Toimitus

Edellinen uutinen Seuraava uutinen
 

Ota kantaa! Lähetä oma kommenttisi!

Nimimerkki:
Otsikko:
Kommentti:
 

Lisää tuoreimpia

1 2 3 4 5 6 7 8 9 ... 108