On perin kummallista, että aiheesta on syntynyt kohu. Lobbaaminen on länsimaissa tavanomaista ja asiaankuuluvaa toimintaa, kun se tehdään hyväksyttyjen pelisääntöjen mukaan.
Markkointi- ja viestintätoimistojen Liiton MTL vuonna 2014 hyväksymissä ohjeissa sanotaan seuraavaa kohdassa 10:
”Olemme tarkkoja jääviydestä ja ilmoitamme sidoksemme. Pidämme tiukasti erillään velvollisuutemme ja tehtävämme lobbarina ja henkilökohtaisen toiminnan esim. poliittisen puolueen nimissä. Silloin, kun itse olemme päätöksentekijöinä, jääväämme itsemme asioissa, joissa olemme toimineet lobbareina. Tarkistamme myös kumppaneidemme ja liittolaistemme intressit.”
Ilmeisesti joillakin hallitusneuvotteluihin osallistuneilla lobbareilla on unohtunut vaikuttamisen hyvät käytöstavat. Siitä lienee kyse.
MTL:n ettisten ohjeiden mukaan kaikissa päättäjien ja median vaikuttamistilanteissa lobbaajan on tehtävä selväksi, kenen toimeksiannosta hän työskentelee.
MTL Viestintätoimistot kannattavat lainsäädännön pohjaksi Emilia Korkea-ahon ja Paul Tiensuun vuonna 2018 tekemän selvityksen mukaisesta ”Irlannin mallia”, jossa lobbaaja rekisteröi säännöllisesti tiedot ketä on tavannut, milloin, missä asiassa ja kenen toimeksiannosta.
Brysselissä EU:n päätöksenteon tukena toimii yli 11.000 lobbaria, joista 6.240 on rekisteröitynyt ja hankkinut virallisen edustuskortin. Rekisteriin kuuluu 9.860 organisaatiota, joiden edustajat ovat joskus lobanneet joko virkamiehiä tai poliitikkoja.
Yhdysvalloissa kongressin liepeillä toimii noin 10.000 lobbaria, joiden laskutus oli viime vujonna 3,45 miljardia dollaria.
Lobbaaminen on päätöksenteon arkipäivää. Se on olennainen osa viestin ja informaation välittämistä. Brysselissä poliitikot suhtautuvat lobbareihin myönteisesti, koska he saavat viestintuojilta arvokasta tietoa, jota he muutoin eivät saa. Tämä on hyvä lähtökohta myös Rinteen hallitusneuvotteluissa.