Vuoden viestintäteoksi nousi jäsenistön joukosta tulleiden ehdotusten pohjalta Open Helsinki – Embedding Design in Life -hakemus sen kansainvälisen tason laadun ja rajoja ylittäneen viranomaisten tiimityön ansiosta. Vuoden viestinnän ammattilaiseksi ylsi KONEen viestinnässä pitkään toiminut viestijä John Simon, joka yhtiön luottomiehenä on saanut kirjoittaa epätavallisen rehellisen henkilökuvauksen KONEen pitkäaikaisesta johtajasta Pekka Herlinistä. Vuoden johtajana palkittiin YLEssä innostavan tekemisen hengen nostattanut Mikael Jungner. Elämäntyöpalkinto myönnettiin koko alaa symbolisesti peilaavalle pitkänlinjan tekijälle, kulisseissa vaikuttaneelle Eeva Kainulaiselle hänen sitkeästä urastaan erilaisissa viestinnän tehtävissä, viimeksi Wärtsilän viestintäjohtajana.
Ehdotuksia palkittaviksi kerätään vuosittain jäsenistöltä. Lopullisen valinnan tekee tuomaristo, johon kuuluivat tänä vuonna Reetta Meriläinen, päätoimittaja, Helsingin Sanomat; Christer Haglund, viestintäjohtaja, Finnair Oyj; Alf Rehn, liiketaloustieteen professori, Åbo Akademi; Jarmo Eskelinen, toimitusjohtaja, Forum Virium Finland; Anna Sorainen, puheenjohtaja, ProCom ry ja toimitusjohtaja, Viestintä Ground Oy sekä Elina Melgin, toimitusjohtaja, ProCom ry ja Oy. Jarmo Eskelinen ei osallistunut Maailman muotoilupääkaupunki 2012 -koskevaan keskusteluun ja tuomariston päätökseen.
Palkinnot jaettiin ProCom-päivän iltagaalassa torstai-iltana 3.6. Ravintola Pörssissä.
ProCom viestintäpalkinnot
ProComin jakamat viestintäpalkinnot ovat kussakin kategoriassa erilaiset. Perinteisimmät palkinnot ovat lyhyt ja pitkä riimusauva. Liiton edeltäjä Tiedotusmiehet ry otti riimusauvan liiton palkinnoksi ja huomionosoitukseksi liiton 30-vuotisjuhlassa vuonna 1977. Ensimmäinen riimusauva luovutettiin Tiedottajan Päivässä kunniapuheenjohtaja Veli Virkkuselle. Riimusauva on puinen riimukalenteri, todellinen kestävän kehityksen mallituote – samasta almanakasta seurattiin päivien kulkua vuosisatojen ajan.
Palkintojen perustelut
VUODEN VIESTINTÄTEKO: Helsinki – Maailman muotoilupääkaupunki 2012 -hakemus
Viestintäteoksi voidaan valita kampanja tai yksittäinen viestintäponnistus, joka on ollut vaikuttava ja merkittävä joko yhteiskunnallisesti, taloudellisesti, tietyn toimialan sisällä tai jollain muulla tavalla. Palkitulla viestintäteolla voi olla laaja vaikutus omassa kentässään, se on voinut osoittaa mitattavissa olevaa erinomaista tuloksellisuutta ja se on mahdollisesti koskettanut inhimillisesti monien elämää.
Helsingin kaupunki otti yllättävän haasteen vastaan pari vuotta sitten ryhtyessään kilpasille 27 maan ja 46 kaupungin rinnalla maailman muotoilupääkaupungin tittelistä. Open Helsinki – Embedding Design in Life (Avoin Helsinki – design on osa elämää) ylsi Eindhovenin kanssa loppusuoralle ja voitti maailman muotoilujärjestön Icsidin kilpailun. Viestinnän ammattilaiset haluavat nostaa hakemuksen parhaana viestintäsuorituksena vuoden 2009 aikana siksi, että kyseessä on kansainvälisellä tasolla kilpailutettu viestintänäyttö, joka saatiin aikaan
poikkeuksellisen laajalla organisaatiorajat ylittävällä yhteistyöllä. Onnistunut viestintä edellyttää aina ylimmän johdon sitoutumista. Muotoilupääkaupunki-hakemusta johtaneilla virkamiehillä, kuten kulttuurijohtaja Pekka Timosella ja elinkeinojohtaja Eero Holstilalla, oli kyky muodostaa oikea tahtotila ja saada sen taakse kaikki hankkeeseen osallistuvat tahot. Hakemus on koko metropolialueen yhteinen. Helsingin lisäksi muotoilupääkaupungin tekevät todeksi Espoo, Vantaa Kauniainen ja Lahti. Kunnianhimoinen hakemus, jonka avulla haluttiin myös nostaa
muotoilupääkaupunki-tittelin merkitystä maailmassa, valmisteltiin yhteistyössä muotoilualan toimijoiden, yritysten, korkeakoulujen ja valtion kanssa. Kansainvälinen valintalautakunta sai vierailullaan Suomessa selkeää uskoa siihen, että Helsinki ymmärtää maailman muotoilupääkaupungin
mahdollisuudet ja tavoitteet.
ELÄMÄNTYÖPALKINTO: johtaja Eeva Kainulainen
Elämäntyöpalkinnon saaja on viestinnän parissa työskennellyt ammattitaitoinen talotiedottaja, alan professori tai yrittäjä. Tänä vuonna elämäntyöpalkinnon saa Eeva Kainulainen, joka on tehnyt pääosan työurastaan Wärtsilän viestinnässä. Toimiala ei ole niitä helpoimpia viestinnän ammattilaiselle. Erilaisten muutosten keskellä Eeva Kainulainen on vuodesta 1988 sitkeästi seissyt paikallaan tuulesta ja myrskystäkin huolimatta. Ennen pestiään Wärtsilässä Eeva Kainulainen ehti toimia mm. tiedotustoimittajana STK:ssa ja Jyväskylän Kesän hallinnossa ja viestinnässä. Johtaja Eeva Kainulaisella on kiireistään huolimatta ollut antaa esimerkillisesti aikaa myös nuoremmille kollegoilleen alansa järjestötyön kautta mentorina ja
kouluttajana. Eeva on yhteisöllisyyden vaalija ja edustaa hienolla tavalla koko alaa. Noin 90 % suomalaisista viestinnän ammattilaisista on naisia. He paneutuvat työhönsä antaumuksella ja puurtavat Eevan tavoin enimmäkseen kulisseissa. Tehty arvokas työ näkyy yrityksen hyvässä maineessa.
VUODEN VIESTINNÄN AMMATTILAINEN: John Simon
Vuoden viestinnän ammattilainen -palkinto jaetaan viestintävaikuttajalle, joka on saavuttanut tuloksia ja pystynyt omalla toiminnallaan tekemään vahvan vaikutuksen joko yhteiskunnallisesti, omalla alallaan tai vaikkapa omassa organisaatiossaan. Palkinnon saaja ei välttämättä ole ryhmän kokenein jäsen, mutta häneltä löytyy runsaasti kekseliäisyyttä, tarmoa ja uudenlaista otetta asioihin. Vuoden viestinnän ammattilainen -palkinnon saamisen ensisijainen kriteeri on esimerkillinen toiminta – tittelillä tai työnimikkeellä ei ole niinkään merkitystä.
KONEen tiedottaja John Simon on Vuoden viestinnän ammattilainen. Hän saa palkinnon KONE Oyj:n maineeseen positiivisella tavalla vaikuttaneesta karun rehellisestä elämänkerrasta: ”KONEen ruhtinas – Pekka Herlinin elämä”. Amerikkalainen John Simon on toiminut 25 vuotta KONEen palveluksessa mm. tiedottajan tehtävissä ja henkilöstölehden kehittäjänä. John Simon on arjen viestintätyön tekijä, joka tuli kulisseista esille yllättävän tehtävän myötä. Hän sai kirjoitettavakseen elämänkerran KONEen pitkäaikaisesta toimitusjohtajasta Pekka Herlinistä. Pyyntö kertoo ennen kaikkea luottamuksesta, jota yhtiön ylin johto ja Herlinin perhe tuntee Simonia kohtaan. Simon tuntee organisaation ja hänet tunnetaan taitavana kirjoittajana. Harvoin viestinnän tekijä pääsee vastaavaan rooliin. Tuloksena on teos, joka on aivan omaa luokkaansa yritysjohtajien henkilökuvausten joukossa. Se on tarina paitsi yhden ihmisen myös hänen perheensä sekä KONEen taipaleesta maailmanluokan konserniksi. Viestinnän ammattilaiset toteavat, että tämän avoimen teoksen takia KONEtta arvostetaan entistä enemmän.
VUODEN JOHTAJA: Mikael Jungner
Vuoden johtaja -palkinto jaetaan henkilölle, joka on toiminnallaan osoittanut ymmärtävänsä viestintää ja markkinointia ja on aidosti hyödyntänyt viestinnän keinoja tavoitteiden saavuttamisessa. Johtajapalkinnon saaja ymmärtää, että viestintä on johdon työkalu ja että se kuuluu erottamattomana osana organisaation strategiaan. Johtajapalkinnon saaja voi olla nimikkeeltään toimitusjohtaja, henkilöstöjohtaja, liiketoimintajohtaja tai joku muu. Palkinnon saaja ei itse vastaa organisaationsa viestinnästä.
Mikael Jungner saa Vuoden johtaja -palkinnon kyvyistään ihmisiä innostavana johtajana. Jungner muutti johtamiensa joukkojen avulla viisivuotiskaudellaan kokonaisen organisaation kulttuurin. YLEssä on tänään vahva tekemisen, yrittämisen ja innostumisen henki. Muutoksen johtamiseen tarvitaan aina viestintää, sillä johtaminen on viestintää. Viestiessään tärkeiksi katsomiaan asioita Jungner ei ole pelännyt käyttää välineenä itseään. Hän on laittanut yksityiselämänsäkin likoon kritiikistä huolimatta. Mikael Jungner ei ole tavallinen johtaja eikä edes tavallinen mies. Hän on rohkea ja suorasukainen. Muutosten vauhdikkaana moottorina hän on toiminut vahvasti ei-kaupallisen televisio- ja radiotoiminnan puolestapuhujana. Silti Jungerin johtamassa YLEssä hoidettiin kuntoon tarvittavat säästötoimenpiteet – ilman, että toiminnan laatu olisi kärsinyt.
Kommentit
Ei kommentteja vielä. Ole ensimmäinen, joka kommentoi!