
Vuoden alussa voimaan tullutta uutta tekijänoikeuslakia vastustavat aktivistit ovat tehneet harvinaisen, laillista yhteiskuntajärjestystä pilkkaavan julkisen PR-tempun lauantaina 7. tammikuuta. Joukko tekijänoikeuslakia vastaan niskuroivia ”piraattinikkareita” on TV-kameroiden ja lehtikuvaajien edessä tunnustanut rikkoneensa uutta lakia ja luovuttanut poliisille itseään koskevan tutkintapyynnön. On mielenkiintoista nähdä, miten oikeuslaitos nielee tällaisen ennenkuulumattoman provokaation, jossa käytetään kaikkia huippupropagandan keinoja häikälemättömästi hyväksi.
STT:n välittämässä uutisessa todetaan, että Helsingin Pikku-Roobertinkadun poliisiasema sai vastaanottaa iloisia tunnustuksentekijöitä, kun kahdeksan kopiosuojausta vastustavaa miestä marssi ilmoittamaan tekosensa. Yhteistunnustuksen oli allekirjoittanut 38 henkilöä internetissä. Heistä 15 ilmoitti syyllistyneensä tekoon ansaintatarkoituksessa.
Kampanjan puuhamiehenä on toiminut Mikko Rauhala, joka on Digitodayn 10. maaliskuuta 2005 julkaiseman uutisen mukaan Helsingin yliopiston tietotekniikka-asiantuntijana yrittänyt jopa kaataa lahjuksilla EU:n ministerineuvoston laatiman ehdotuksen ohjelmistopatentteja koskevasta direktiivistä. Nyt hän toivoo poliisin aloittavan esitutkinnan tekijänoikeuslain 50 b pykälästä.
Hän perustelee tunnustusta, jotta selviää, onko kyse rikoksesta vai rikkomuksesta. ”Olemme keskustelleet internetissä, postituslistoilla ja irc-kanavilla kopiosuojauksen kiertämisestä antaen myös ohjeita siitä, miten voi purkaa esimerkiksi CD:n tai DVD:n suojauksen ja kopioida sen sisällön omalle kovalevylleen”, hän kertoo STT:n uutisessa.
Tunnustajien PR-tempun kärkimiehenä marssi nahkatakissaan ja lierihatussaan TV-kameroiden paistatuksessa luonnollisesti piraattinikkareiden edusmies, kansanedustaja Jyrki J. Kasvi (vihr.). Hän ei tietenkään itse ole allekirjoittanut tunnustusta, mutta antaa esimerkillään selvän viestin, että hän on tunnustajien kanssa samaa mieltä. Ovelaa politikointia, mutta ei missään tapauksessa sopivaa käytöstä lakia säätävälle kansanedustajalle, joka toimii ikään kuin lainvastaiseen toimeen yllyttäen.
Tekijänoikeuslaissa todetaan seuraavaa:
Teknisen toimenpiteen kiertämiskeinojen valmistamisen ja levittämisen kielto
50 b § (14.10.2005/821)
Tehokkaan teknisen toimenpiteen kiertämisen mahdollistavia tai kiertämistä helpottavia laitteita, tuotteita tai osia ei saa valmistaa tai tuoda maahan yleisölle levittämistä varten tai Suomen alueelle kolmanteen maahan kuljetettavaksi, levittää yleisölle, myydä, vuokrata, mainostaa myytäväksi tai vuokrattavaksi eikä pitää hallussa kaupallisessa tarkoituksessa. Tehokkaan teknisen toimenpiteen kiertämisen mahdollistavia tai sitä helpottavia palveluja ei liioin saa tarjota.
Edellä 1 momentissa tarkoitettuja laitteita, tuotteita tai osia taikka palveluja ovat sellaiset:
1) joita markkinoidaan, mainostetaan tai pidetään kaupan tehokkaiden teknisten toimenpiteiden kiertämiseksi;
2) joiden tarkoituksella tai käytöllä on tehokkaan teknisen toimenpiteen kiertämisen lisäksi vain vähäistä muuta kaupallista merkitystä; taikka
3) jotka on pääasiallisesti suunniteltu, tuotettu, mukautettu tai toteutettu siten, että niiden tarkoituksena on mahdollistaa tämän lain mukaan suojattuja teoksia suojaavien tehokkaiden teknisten toimenpiteiden kiertäminen tai helpottaa sitä.
Mitä 1 momentissa säädetään, ei koske tietokoneohjelmaa suojaavaa teknistä toimenpidettä.
Maallikkokin käsittää tästä tekstistä, että kukaan ei saa rikkoa tekijänoikeutta kopioimalla laittomasti CD- tai DVD-levyjä, eikä edistää millään tavalla tekijänoikeuden rikkomista.
Herää vääjämättä kysymys, mitä tunnustuksen tekijöiden päässä oikein liikkuu, kun itsensä näin julkisesti ristiinnaulitsevat. Lakia ei varmasti tämän seurauksena höllennetä tai tulkita läpi sormien. Piraattinikkarit kerjäävät mauttomalla PR-tempullaan turhaan vain verta nenästään. Tämä on lisäksi karhunpalvelus niille, joille on tärkeää kehittää uutta mediaa sääntöjen mukaan, rehellisesti ja aidosti.
ILMOITA ILMAISEKSI VERKKOPIRKOSSA
Lähetä tämä artikkeli sähköpostitse
Paavo Vasala, päätoimittaja, YTM
Työskennellyt toimittajana, tiedottajana ja viestintäkonsulttina sekä kuusi vuotta verkkomediayritys Pressi.comin toimitusjohtajana. Sen jälkeen perustanut internet-pohjaisia mediayrityksiä. Valmistelee tohtorin väitöskirjaa aiheesta The Role of The Internet in Corporate Communications. Experiences of Communications Managers. Senior Research Fellow yhdysvaltalaisessa Society for New Communications Research -yhteisössä.
Anna palautetta! paavo.vasala@mediaviikko.fi

tätä artikkelia ei enää voi kommentoida