Etusivu » Tiedotus » Uutinen

Attention Communication sai Bend Finlandin viestinnän

torstaina 19.01.2012 - Tiedotus - Toimitus

Espoolaisen Attention Communicationin uusin asiakas on tamperelainen, ripeästi toimintaansa laajentava tilauskonepaja Bend Finland. Attention Communication vastaa yhtiön ulkoisen viestinnän suunnittelusta ja toteutuksesta, mediasuhteista ja tiedottamisesta. Attention on myös suunnitellut yhtiölle logon ja toteuttanut jo aiemmin syksyllä avatut verkkosivut.

Bend Finlandin toimitusjohtajan Jari Viljasen mukaan viestintäkumppanin valinnan ratkaisivat osaaminen, käytännönläheisyys ja kustannustehokkuus.

”Attention Communication tuntee niin alihankintateollisuuden kuin tiedotusvälineiden toimintalogiikan, jonka ansiosta he löytävät meistä tasaisin väliajoin kiinnostavaa uutisoitavaa. Lisävalttina on asiakkaan kannalta mutkaton, joustava ja tehokas toimintatapa, jota maantieteellinen välimatkakaan ei haittaa”, hän toteaa.

Attention Communicationin toimitusjohtaja Timo Sormunen kuvaa Bend Finlandia hyväksi esimerkiksi pk-yrityksestä, joka on oivaltanut aktiivisen viestinnän merkityksen oman liiketoiminnan tukena.

”Tänä päivänä lisätietoa kaipaavat asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden lisäksi myös potentiaaliset työnhakijat. Jos internet-haku löytää yrityksestä vain yhteystiedot ja päivittämättä jääneet verkkosivut, lopahtaa kiinnostuskin nopeasti. Ainakaan se ei anna yrityksestä dynaamista ja positiivista mielikuvaa”, Sormunen muistuttaa.

 

Toimitus

Edellinen uutinen Seuraava uutinen
 

Ota kantaa! Lähetä oma kommenttisi!

Otsikko:
Kommentti:
 

Lisää tiedotusuutisia

1 2 3 4 5 6 7 8