McDavid polvituet kompressio

Toimittajakysely käynnistynyt

perjantaina 05.09.2014 - Toimitus

Etusivu » Media » Uutinen

Journalistiliitto myi toimitilansa 2,7 miljoonalla eurolla

keskiviikkona 04.04.2012 - Media - Toimitus

Suomen Journalistiliitto luopuu Helsingin Hietalahden toimitiloistaan. Ostajana 2,7 miljoonan euron kaupassa on Hietalahti 2 –niminen avoin yhtiö. Liitto hakee uutta tilaa, Journalistiliitto kertoo nettisivuillaan.

SJL päätyi Helsingin Hietalahdessa sijaitsevien toimitilojensa myyntiin useasta syystä.

Taloyhtiössä on vireillä mittava peruskorjaus, joka olisi tuonut maksettavaksi huomattavat kustannukset. Liiton täytyisi joka tapauksessa lähteä muualle urakan ajaksi, liitto kertoo.

”Hietalahdenkadun talo on suunniteltu asuintaloksi ja muutenkin kolmessa kerroksessa sijaitsevat tilat ovat tarkoituksiimme epäkäytännölliset. Sen sijaan, että jäisimme yhä kalliimmiksi tuleviin tiloihin, on järkevää hakea yhtenäistä meille sopivaa toimistotilaa, josta tarjontaa on Helsingissä runsaasti”, puheenjohtaja Arto Nieminen sanoo.

 

Toimitus

Edellinen uutinen Seuraava uutinen
 

Ota kantaa! Lähetä oma kommenttisi!

Otsikko:
Kommentti:
 

Lisää mediauutisia

1 2 3 4 5 6 7 8 9 ... 46
hopealanka helmet hopeahelmet korvakorukoukut