McDavid polvituet kompressio

Etusivu » Elokuvat ja TV » Uutinen

Kovasikajuttu menestyi Berliinissä

lauantaina 26.10.2013 - Elokuvat & TV - Toimitus

Kovasikajuttu on voittanut parhaan tv-dokumentin palkinnon Prix Europa 2013 -festivaaleilla Berliinissä.

Pertti Kurikan Nimipäivät -nimisestä kehitysvammaisten perustamasta punk-bändistä kertovan elokuvan ovat ohjanneet Jukka Kärkkäinen ja J-P Passi. Elokuvan televisioensi-ilta oli Yle Tv1-kanavan dokumenttiprojektissa 7.1.2013. Kyseessä on Ylen ja Mouka Filmi Oy:n yhteistuotanto.

Yle Radio 1-kanavan Radioteatterin kuunnelma Wunderbar! sijoittui toiseksi yksiosaisten radiofiktioiden sarjassa.Kuunnelman kaikki roolit näyttelee Krista Kosonen. Wunderbar! on Riikka Pulkkisen ensimmäinen radiodraama. Sen on ohjannut Hilkka-Liisa Iivanainen ja tuottanut Erja Manto. Musiikin on säveltänyt Lasse Kurki. Äänisuunnittelusta vastasi Tiina Luoma. Ohjelma esitettiin Yle Radio1-kanavalla 11.8.2013.

Yle Radio 1-kanavan Radioteatterin kuunnelma Viides luoti sijoittui radiofiktio-sarjassa viiden parhaan joukkoon. Ohjelman on käsikirjoittanut ja ohjannut Atro Lahtela. Äänisuunnitelija toimi Hanna-Helena Kinnunen ja tuottajana Pekka Ruohoranta. Kuunnelma esitettiin Yle Radio1-kanavalla 6.1.2013.

Myös Yle Areenan #lovemilla -nettisarja sijoittui kymmenen parhaan joukkoon omassa sarjassaan, Online-kategoriassa. Sarjan on ohjannut Teemu Nikki. Nikin lisäksi käsikirjoittajana on toiminut Jani Pösö.

Prix Europa -festivaali on Euroopan suurin radio-, tv- ja uuden median kilpailu. Prix Europa järjestettiin Berliinissä 19.-26.10. Esivalintatuomaristo katsoi ja kuunteli yli 670 ohjelmaehdotusta 35 maasta.

Toimitus

Edellinen uutinen Seuraava uutinen
 

Ota kantaa! Lähetä oma kommenttisi!

Otsikko:
Kommentti:
 

Lisää elokuva- ja TV-uutisia

1 2 3