McDavid polvituet kompressio

Etusivu » Elokuvat ja TV

Pääkirjoitus: YLE-vero on epäoikeudenmukainen ja tyrmistyttävä ehdotus

to 23.04.2009 - Paavo Vasala - Elokuvat & TV

Poliittisen työryhmän julkistama raportti Yleisradion rahoituksen muuttamisesta koko kansaa koskevaksi pakkoveroksi on tyrmistyttävä ehdotus. YLE-vero on epäoikeudenmukainen, koska se peritään myös niiltä, joilla ei ole televisiota tai eivät käytä Yleisradion palveluja.

AVEKilta VIETERI-tukea Fast Track -elokuvan tuotantoon

ma 20.04.2009 - Toimitus - Elokuvat & TV

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK on jakanut VIETERI-tuen. Tukimuoto on tarkoitettu uudentyyppisille teoksille, tuoreiden lähestymistapojen kehittämiseen sekä uudenlaisten tekniikoiden tai toimintamallien kokeilemiseen. Tuettujen tuotantojen joukossa oleva FAST TRACK uudistaa elokuvateon prosessia.

Pami Teirikari Telly Awards –tuomaristoon

ti 10.03.2009 - Toimitus - Elokuvat & TV

Pohjantähti-Elokuvan ohjaaja Pami Teirikari on kutsuttu Yhdysvaltalaisen Telly Awards –festivaalin tuomaristoon. Telly Awards on New Yorkissa järjestettävä festivaali, jossa kilpailee vuosittain yli 15 000 tv-tuotantoa.

Tamperelaisnörttien Star Wreck lähtee lännen markkinoille

pe 06.03.2009 - Toimitus - Elokuvat & TV

Kaikkien aikojen katsotuin kotimainen elokuva, tamperelaisnörttien nollabudjetilla rakentama Star Wreck, lähtee Pohjois-Amerikan- ja Ison Britannian markkinoille. Englantilainen levittäjä Revolver julkaisee Star Wreckin DVD:llä samaan aikaan toukokuussa julkaistavan uuden Star Trek -elokuvan kanssa.

Lapsilta kiellettyjä elokuvanäytöksiä Munkkiniemen kirkkoon

pe 13.02.2009 - Toimitus - Elokuvat & TV

Helsingin seurakuntien Usko toivo rakkaus -kampanja esittää lähiaikoina seitsemän elokuvan sarjan Munkkiniemen kirkossa. Joukossa on väkivaltaa sisältäviä filmejä, joita lapset eivät pääse katsomaan. Kirkon tempaus herättää kysymyksen, kosiskeleeko kirkko väkivallan avulla kansaa.

Jussi-ehdokkaat valittu, Markus Selinin tuottama elokuva kärkinimenä

pe 09.01.2009 - Toimitus - Elokuvat & TV

Jussi-ehdokkaat vuoden 2008 pitkistä kotimaisista elokuvista on valittu. Tummien perhosten koti on saanut kymmenen ehdokkuutta.

Risto Räppääjän menestys jatkuu

ma 01.12.2008 - Toimitus - Elokuvat & TV

Musiikkikomedia Risto Räppääjän myynti on rikkonut timanttiDVD rajan, eli yli 50 000 kappaletta. Kotimaisen elokuvan tarina on Sinikka ja Tiina Nopolan alkuperäiskäsikirjoitus ja se perustuu heidän kirjasarjaansa rummuttavasta Ristosta.

Digitaalinen elokuvasali puuttu useasta isostakin kaupungista

ti 04.11.2008 - Toimitus - Elokuvat & TV

Lokakuun loppuun mennessä Suomen elokuvateattereissa on jo 13 digitaalisella esitystekniikalla varustettua salia. Näistä kolmestatoista salista peräti yhdeksän on varustettu myös 3D esitystekniikalla. Digiteatteri puuttuu kuinkin vielä mm. Turusta, Tampereelta, Oulusta Jyväskylästä.

Pääkirjoitus: CNN päihitti YLEn Kauhajoen uutisoinnissa

pe 26.09.2008 - Paavo Vasala - Elokuvat & TV

Kauhajoen koulusurmat olivat tiedotusvälineille kovimman luokan uutispommi. Se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta kesken tavallisen työpäivän. Jälleen kerran jyvät erottuivat akanoista. Rajuun uutisvirtaan erikoistunut amerikkalainen tv-kanava CNN peittosi 6-0 Suomen kansallisen television ja radion eli YLEn. CNN kertoi nimittäin alkutiedon jälkeen nopeimmin ja taustoittaen heti, mitä Kauhajoella tapahtui.

Suomalaiset dokumenttielokuvat esille Espanjassa

pe 12.09.2008 - Toimitus - Elokuvat & TV

Cádizissa Andalusiassa järjestettävä Muestra Cinematográfica del Atlántico esittelee ensimmäistä kertaa ohjelmistossaan suomalaisia dokumenttielokuvia.

Kinotar tekee elokuvan Härkösen romaanista

to 07.08.2008 - Toimitus - Elokuvat & TV

Anna-Leena Härkösen viime viikolla ilmestynyt Ei kiitos -romaani on herättänyt suurta kiinnostusta. Anna-Leena Härkönen ja Kinotar Oy ovat tehneet sopimuksen romaanin muokkaamisesta elokuvaksi.

Elokuvien nettivuokraamo SF Anytime sopimukseen MGM:n ja NBC Universalin kanssa

ke 09.07.2008 - Toimitus - Elokuvat & TV

Pohjoismaiden johtava elokuvia Internetissä vuokraava yritys SF Anytime on solminut sopimuksen Metro-Goldwyn-Mayer Studios Inc.:n (MGM) ja NBC Universal International Television Distributionin kanssa. Sopimukset takaavat SF Anytimelle video on demand -oikeudet Pohjoismaissa sekä ensi-iltaelokuviin että vanhoihin klassikoihin.

Suomalaiset animaatiofilmit yrittävät maailmalle

to 05.06.2008 - Toimitus - Elokuvat & TV

Suomalaisten animaatiotuottajien Finnanimation-järjestö osallistuu ensi viikolla Annecyn animaatioelokuvafestivaalille, tänä vuonna kattavammin kuin koskaan ennen. Mukana festivaalin marketissa on yhteisellä ständillä peräti kymmenen suomalaista animaatioalan tuotantoyhtiötä.

Cannesin elokuvamarketissa 20 suomalaisyhtiötä

ke 21.05.2008 - Toimitus - Elokuvat & TV

Cannesin elokuvajuhlien yhteydessä toimivassa Marché du Film -elokuvamarketissa on tänä vuonna ollut mukana parikymmentä suomalaista tuotantoyhtiötä mm. etsimässä uusille projekteilleen yhteistyökumppaneita, markkinoimassa elokuvahankkeitaan tai neuvottelemassa myyntisopimuksista kansainvälisten myyntiyhtiöiden kanssa. Muutamia sopimuksia on syntynyt.

Joka kymmenes menee leffaan kerran kuukaudessa

to 27.03.2008 - Toimitus - Elokuvat & TV

Joka kymmenes 15 vuotta täyttäneistä suomalaisista käy katsomassa pitkän elokuvan elokuvateatterissa vähintään kerran kuukaudessa. Selvästi yli puolet suomalaisista (62 %) käy elokuvissa vähintään kerran vuodessa.

Lehtijuttu sai Musta jää -elokuvan ulkomaan kaupan vauhtiin

to 14.02.2008 - Toimitus - Elokuvat & TV

Berliinin elokuvajuhlien kansainvälisessä kilpasarjassa esitettävä Petri Kotwican ohjaama Musta jää elokuva on myyty jo muun muassa Ranskaan, Venäjälle, Koreaan, Kolumbiaan, Etelä-Koreaan, Bulgariaan ja kaikkiin Baltian maihin. “Mustan jään myynti lähti kunnolla käyntiin maanantaisen Hollywood Reportterin arvostelun jälkeen”, kertoo elokuvan tuottaja Kai Nordberg.

Kansainväliset elokuvalehdet: Musta jää -filmillä mahdollisuuksia

la 09.02.2008 - Toimitus - Elokuvat & TV

Petri Kotwican elokuva Musta jää sai eilen kansainvälisen ensi-iltansa komeissa puitteissa Berliinin elokuvajuhlien kilpasarjassa. Elokuva esitettiin täydelle 1600 hengen salille punaisen maton gaalanäytöksessä. Variety-lehti toteaa, että Musta jää voi löytää yleisönsä Euroopassa ja muualla maailmassa samanlaisilla art house -areenoilla, joilla tanskalaisiakin laatuelokuvia esitetään.

Habbon USA:n yhteisöihin uutuusleffojen tuotteita

ti 29.01.2008 - Toimitus - Elokuvat & TV

Habbo-virtuaalimaailmaa pyörittävä Sulake Corporation ja Paramount Pictures Digital Entertainment ovat sopineet lisensiointiyhteistyöstä, jonka myötä Habbon Pohjois-Amerikan yhteisöihin tuotetaan uutuuselokuviin liittyviä virtuaalisia elementtejä. Lisenssisopimuksen alaiset elokuvat ovat helmikuussa Yhdysvalloissa ensi-iltaan tuleva “The Spiderwick Chronicles” sekä aikaisemmin ilmestyneet elokuvat “Beowulf”* ja “Mean Girls”.

Video-elokuvan puolustajat boikotoivat Jussi-gaalaa

pe 11.01.2008 - Toimitus - Elokuvat & TV

Elokuva-alan kolme järjestöä kehottaa jäsenkuntaansa boikotoimaan helmikuun alussa järjestettävää Jussi-gaalaa. Niistä on kummallista, että muita elokuvia voidaan kuvata videolle ja vielä palkita, kun taas dokumenttielokuvat olisi pitänyt kuvata filmille, kertoo Iltalehti.

The Simpsons Movie vuoden katsotuin leffa

ti 08.01.2008 - Toimitus - Elokuvat & TV

Alustavien tietojen mukaan Suomessa myytiin noin 6,6 miljoonaa elokuvalippua vuonna 2007. Elokuvissakäynnit putosivat noin 2 prosenttia edellisvuodesta. Vuoden katsotuin elokuva oli The Simpsons Movie,jonka kävi katsomassa yli 400 000 suomalaista.

Edellinen sivu 1 2 3 4 5 Seuraava sivu

Nostot

Uutiset

Asiantuntija-artikkelit

Vieraskynä

Pääkirjoitukset

Nimitysuutiset

Tilaa ilmainen uutiskirje

Tilaa Mediaviikon ilmainen viikottainen uutiskirje sähköpostiisi. Uutiskirje on koottu lähetys Mediaviikon sillä viikolla julkaistuista uutisista ja se lähetetään aina perjantaisin.